Pienillä askelilla kohti parempaa muutosta 

Tämän vuoden Mielenterveysviikon teema kiteytyy lauseeseen ”Hyvä alkaa ennen kuin vaikeudet loppuvat”. Lohdullinen lause, joka antaa toivoa tällä hetkellä vaikeuksissa olevalle. Pienikin asia voi olla askel kohti parempaa, vaikkei elämä kokonaisuudessaan tuntuisi raskaalta. Mutta kuinka voimme nähdä sen pienen hyvän? 

Sairastuminen ei ole valinta tai syy, ja sairastua voi kuka vain. Se voi johtua esimerkiksi työstä, parisuhteesta, geeneistä, onnettomuudesta tai jopa vain huonosta tuurista. Joku voi katkaista käden, sairastua syöpään tai mielenterveyden häiriöön. Moni ei ymmärrä, että masennuskin on yksi sairauksista, josta voi selvitä ja sen kanssa voi elää. Siihen liittyy monia vääriä luuloja sekä ennakkoasenteita. Näitä asenteita on hyvä ravistella, jotta saadaan aikaan muutos suhtautumisessa mielenterveyshäiriöihin. 

Tässä tekstissä mietimme nuoren ja rohkean yrittäjän, Iidan kanssa, miten elämästä voi löytää sen pienen hyvän ja miten mielen hyvinvointia voi itsekin hoitaa.  

Kerro alkuun itsestäsi

Nimeni on Iida Kotikangas, olen 26- vuotias lypsykarjatilallinen Muhokselta. Olen nyt hieman yli vuoden pyörittäny isäpuolelta perittyä maatilaa yksin yrittäjänä, tilalla on töissä kaksi työntekijää ja peltotöissä apuna kaksi yhteistyötilaa.
Masennus minulla on todettu ensimmäisen kerran seitsemännellä luokalla. Tarkemman diagnoosin ja lääkityksen sain siirtyessäni opiskelemaan agrologiksi.
Sairastumiseen johtaneet syyt ovat olleet ala-asteelta yläasteelle asti kestänyt koulukiusaaminen, oman isäni menehtyminen MS-taudin vuoksi, suorituspaineet opinnoista sekä kaksi vuotta sitten yllättäen tapahtunut isäpuolen menehtyminen suusyövän seurauksena. 

Miltä sairastuminen tuntui?

Alussa masennuksen kanssa eläminen oli vaikeaa, puuttuvan diagnoosin vuoksi. Omaa oireiluaan ei ymmärtänyt eivätkä lähipiirissä olevat ihmisetkään osanneet olla avuksi.
Yläasteella tehty diagnoosi oli lievä masennus, sillä koulukiusattuna pelkäsin kiusaajieni reaktiota vakavampaan diagnoosiin ja valehtelin testeissä, joita minulle teetettiin.
Elämä oli vaihtelevaa ylä- ja alamäkeä, mutta agrologi opintoihin siirtyessäni koulukaverini puuttuivat tilanteeseen ja hankkivat minut kouluterveydenhuollon kautta lääkärin puheille, joka diagnosoi keskivaikean masennuksen ja aloitti lääkityksen, jonka jälkeen elämä tasoittui reilusti. 

Miten sairastuminen vaikutti elämään?

Yläasteella masennus vaikutti koulumenestykseen, ja ilmeni väsymyksenä sekä ahdistuneisuutena.
Eläintenhoitaja opinnot sujuivat muuten hyvin, mutta vapaa-ajalla masennus aiheutti väsymystä ja kiinnostuksen vähentymistä omiin harrastuksiin ja kaverien kanssa vietettävään aikaan. Kotona käydessäni hukutin ajatukseni navettatöihin.
Agrologi koulussa masennustila alkoi vakavoitua ja jonkin verran olin ehtinyt jo miettiä, kuinka oman elämänsä voisi päättää.
Työelämässä masennustila on johtanut jo kahdesti työuupumukseen. 

Miten lähipiiri tai ystävät kokivat sairastumisesi?

Yläasteen aikaiset kaverini pitivät masennusoireilua huomion kerjäämisenä.
Sukulaiseni eivät asiaan reagoineet, sillä diagnoosia pidettiin salassa, tai sitä hävettiin.
Eläintenhoitaja- ja agrologi koulussa saadut ystävät osoittivat huolensa, ja päättivät puuttua tilanteeseen ennen kuin oli liian myöhäistä 

Millaista tukea sait?

Elämässä pysyneet ystävät ovat tukeneet ja kuunnelleet aina tarvittaessa.
Toisen yhteistyötilan vanha emäntä ohjasi minut puhumaan Välitä viljelijästä edustajan kanssa, joka ohjasi minut Melan tukemaan terapiaan, jota hyödynsin 10 käyntikerran verran. 

Miten toivuit sairaudestasi?

Sairaudesta toipuminen alkoi agrologiopintojen aikana, kun sain tukea kouluterveydenhuollosta, sekä lääkityksestä. Pienin askelin näin itsessäni muutoksen parempaan, jaksamiseni oli parempi ja aloin kiinnostua uudelleen omista harrastuksista, opinnoista sekä työelämästä.
Suurin askel toipumisessa oli pääsy terapiaan, vaikka sitä kestikin vain vuoden, niin siitä oli silti suuri apu asioiden käsittelyssä. 

Millaisia vaiheita sairastumisessasi oli?

Alussa oireilu oli lievää, väsymystä ja kiinnostuksen puuttumista. Sairastumisen voimistuessa, oireilu muuttui itsensä satuttamiseksi, ruokahaluttomuudeksi ja eristäytymiseksi.
Eläintenhoitajakoulussa oireilu alkoi ilmentyä ahdistuksena ja paniikkikohtauksina. Itsensä satuttaminen jatkui edelleen.
Agrologiopintojen ensimmäisenä vuonna tilanne oli edennyt jo siihen, että itsemurhan suunnittelu oli alkanut. 

Mistä huomasit, että olet alkanut menemään kohti parempaa?

Oma jaksamiseni on parantunut, ja siedän vastoinkäymisiä paljon paremmin.
Mielenkiinto omaan työhön ja vapaa-ajan harrastuksiin on palautunut lähes normaalille tasolleen, eikä stressiä työssä kuluvasta ajasta enää ole. 

Miten olet saanut arjen toimimaan nyt?

Lääkitys toimii suurena tukena arjessa.
Arki pyörii hyvin ja navetassa oleva työporukka on sellainen, joka luo itselle voimaa ja iloa työhön. Olen oppinut tunnistamaan itsestäni oireilun voimistumisen, jolloin osaan pysähtyä miettimään, mistä se voisi johtua ja osaan ottaa aikaa asian käsittelyyn oikeaoppisesti.
Itsensä satuttaminen, ja itsemurhasuunnitelmat ovat jääneet pois kokonaan. 

Onko sairaus muuttanut sinua? Oletko saanut jotain hyvää sairastumisestasi?

Masennus on auttanut minua katsomaan maailmaa toisin silmin, ja se on opettanut minua lukemaan ihmisiä ja tilanteita. Osaan nykyään poistua ihmisten ja tilanteiden keskeltä, jotka eivät selvästikään ole minulle hyväksi pitemmän ajan kanssa. Osaan myös tunnistaa työuupumuksen oireet ajoissa, jottei tilanne pääse kärjistymään yhtä pahaksi, kuin ensimmäisessä työuupumuksessa isäpuoleni menehtymisen jälkeen. 

Oma masennukseni on auttanut minua myös auttamaan ja opastamaan muita, jotka kamppailevat saman sairauden kanssa.