Siirry sisältöön

Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos

Käsi nostaa lompakosta rahaa
Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutokset, ja osana muutoksia ovat johtamistaidot ja ennakointikyky korostuneet entisestään. Miten joku toinen saman alan yrittäjä menestyy samoilla resursseilla paremmin kuin toinen?

Kustannuspaineet, alhaiset tuottajahinnat, kannattavuuskriisi, tyhjenevä maaseutu ja jaksaminen. Maaseutuyrittäjien toimintaympäristö on muuttunut vuonna 2014 alkaneista Venäjän pakotteista lähtien koronapandemiaan ja Ukrainan sotaan saakka radikaalisti, ja kenties pysyvästi. Noin vuosikymmenen kestänyt kannattavuuskriisi on kiihdyttänyt maatilojen rakennemuutosta, ja tätä myötä maaseudun muut yritykset ovat joutuneet muuntautumaan mukana. Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutokset ja osana muutoksia ovat johtamistaidot ja ennakointikyky korostuneet entisestään. Miten joku toinen saman alan yrittäjä menestyy samoilla resursseilla paremmin, kun toinen?

Riskienhallintaa maaseutuyrittäjyyteen

Yritysjohtaminen on noussut koronapandemian myötä suuremmalle mediahuomiolle koko pk-yrityssektorilla. Koronapandemian pahimpien sulkujen aikaan tuli paljon lomautuksia ja osaava henkilöstö vaihtoi alaa, tai opiskelee nyt uutta ammattia. Lehdistä on voitu lukea, että maatilojen kannattavuuskriisi on ollut päällä jo vuosia, mutta vasta koronan tuoman omavaraisuushuolen myötä se on saanut suurempaa medianäkyvyyttä. Erityisesti maatiloilla toiminta on hyvin pääomapainotteista, ja nyt aikanaan tehdyistä investoinneista voi joutua maksamaan kalliisti. Yrittäjät ottavat ison riskin aina investointia tehdessään. Toiminnan saattaminen täyteen iskuun vaatii laajaa tuotanto-osaamista, sidosryhmien apuja ja yritysjohtamisosaamista. Yritysmaailma kohtaa jatkuvasti erilaisia riskejä, ja tämän vuoksi olisi hyvä pohtia toimintaa myös riskienhallinnan näkökulmasta, sekä tehdä laskelmissa ja suunnitelmissa erilaisia skenaarioita.

Riskienhallintatyötä yrittäjät tekevät ensimmäisen kerran osana liiketoimintasuunnitelmaa. Sitä tehdessä pohditaan oman yrityksen resursseja, tarvittavaa työvoimaa ja ennakoidaan pullonkauloja. Samalla lasketaan toiminnasta saatavaa katetta, mietitään markkinointimalleja ja keinoja, joilla saadaan kustannuksia kuriin. Liiketoiminnan suunta on voinut myös muuttua vuosien saatossa, mutta päivitettiinkö liiketoimintasuunnitelmaa? Tekemällä tilinpäätös- ja tulosanalyysit vuosivertailuna nähdään, pysyttiinkö alkuperäisessä suunnitelmassa vai toteutuiko joku ennakoitu riski. Budjetoimalla menot ja tulot voidaan arvioida kassan kestävyyttä kuukausi- tai kvartaalitasolla. Kun kassanhallintaa saadaan kuntoon, helpottuu yleensä myös yrittäjän henkinen paine.

Johtamistaitoja voi kehittää vähitellen

Omia johtamistaitoja voi lähteä kehittämään pienillä askelilla. Oman toiminnan pullonkaulat ja rahareiät ovat usein ”piilossa” eikä niitä aina edes nähdä omassa toiminnassa kannattamattomina. Ulkopuoliset silmät näkevät usein asioita, joita yrittäjä itse ei välttämättä näe. Asioista keskustelemalla saadaan näkyväksi yrityskohtaisia ratkaisuja ja niitä voidaan alkaa työstämään yhdessä.

Matka laaja-alaiseen yritysjohtamiseen on pitkä, mutta matkaa voidaan pilkkoa pienempiin osiin. Ennakoimalla tulevaa niin varastojen riittävyydessä, resurssien turvaamisessa kuin henkilöstöjohtamisessa, saadaan minimoitua toimintaan kohdistuvat riskit.  Johtamisen keinoja ja tapoja on monia ja niistä voi löytää omaan yritykseen sopivat työkalut. Esimerkiksi lean-johtamisen keinoilla saadaan prosessien riskit ja pullonkaulat tuotua valkotauluille/prosessikaavioille. Kun toiminta saadaan selkeään muotoon, voi prosessien tarkastelu ja kehittäminen alkaa. Kokeilemalla voit löytää itsellesi täysin uusia johtamisen keinoja ja tehdä niistä omaan yritykseesi sopivia.

Yksi hyvä ensiaskel oman arjen tarkastelussa on esittää itsellesi kysymys: ”jos minä en olisi näitä tekemässä, osaisiko joku muu hoitaa päivittäiset työni?” Saisitko yhteisillä työohjeilla tehtyä laadukkaan perehdytyksen ja johdettua työntekijöitä, harjoittelijoita taikka lomittajia yrityksesi työtehtävissä kohti laadukkaampaa ja tehokkaampaa toimintaa? Kun toimintaohjeet ovat kaikille selvät ja yhtenäiset, yrityksen tuotteiden laatua saadaan tasaisemmaksi ja prosesseja kehitettyä kustannustehokkaimmiksi. Seuraavat askeleet voisivat olla budjetoinnin käyttöön ottaminen ja insights-analyysien työstäminen. Tuntemalla työntekijöiden/yrittäjien vahvuudet ja heikkoudet saadaan toiminnan kehittämiseen lisää uusia näkökulmia, ja samalla kustannuksia haltuun.

Säästetty euro on tienattu euro.


Kirjoittaja:

Tea Flankkila

Tea Flankkila. Kirjoittaja on Muutos-hankkeessa toimiva talousasiantuntija, joka saa virtaa koiran kanssa lenkkeilystä ja hyvästä musiikista.