Tekstivastine podcastille 11.4.2023

[kukko ja kanat ääntelee]

Leea Naamanka: Hei! Kuuntelet Muutos-hankkeen eli muutoskyvykkyys hyvinvointia ja kestävyyttä maaseudun yritystoimintaan hankkeen podcastia. Hanketta toteuttaa Diakonia-ammattikorkeakoulu, ProAgria Oulu ja ODL Liikuntaklinikka ja sitä rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta, Lähitapiola ja toteuttajat. Olen Leea Naamanka, Muutos-hankkeen asiantuntija. Tänään keskustelen kokemusasiantuntija Anu Höijerin kanssa uupumuksesta ja palautumisesta. Tervetuloa Muutos-hankkeen podcastille Anu.

Anu Höijer: Kiitos!

Leea Naamanka: Olisi mukavaa aluksi kuulla, kuka olet ja mitä tällä hetkellä teet ja myös pystyisit myös kertomaan hieman omasta taustasta.

Anu Höijer: Mun nimi on tosiaan Anu Höijer. Olen perusammatiltani sairaanhoitaja, terveydenhoitaja myöskin. Tällä hetkellä olen yrittäjä ja teen hyvinvointipalveluita. Mun taustasta sen verran, että mulla on taustalla työuupumusta myöskin sieltä sairaanhoitaja-ajoilta. Mulla on masennustaustaa oikeastaan lapsuudesta asti. Apua on hakenut 17-vuotiaana ekaa kertaa itsenäisesti. Mulla on siellä todettu nyt 2016 epävakaa persoonallisuushäiriö eli tunnealueen epävakautta. Mulla on myöskin todettu nyt ihan viime vuoden puolella nuo pakko-oireisto, mikä hyvin usein liittyy tuohon epävakaaseen persoonallisuushäiriöön myöskin kylkiäisenä. Näiden kanssa on sitten yrittänyt tässä pärjäillä elämän varrella. Ne aiheuttaa välillä oireita pintaan, mutta välillä on sitten hyvinkin tasaista ja pärjäilen

Leea Naamanka: Tällä hetkellä siis työskentelet yrittäjänä.

Anu Höijer: Joo tällä hetkellä olen yrittäjänä elikkä yksinyrittäjä. Tosiaan teen vyöhyketerapiahoitoja ja sitten shiatsu-hoitoja. Mulla on hyvinvointipuolen hoitoja. Sitten myöskin tätä kokemusasiantuntija-asiaa ja -työtä teen tässä ohessa. Tuon mielenterveysasioista ihmisille esille.

Leea Naamanka: Miten sinä säätelet omaa stressiä työssä ja elämässä, kun kuitenkin yrittäjänä se stressi on helposti läsnä arkielämässä?

Anu Höijer Joo, mulla on sinänsä mielessä hyvä tilanne, kun mä teen yksin, niin pystyn aikatauluttamaan omat työni oman jaksamisen mukaan.  Mä voin määrätä vähän sitä omaa päivätahtia, että miten se menee. Myöskin silleen, että säätelen stressiä niin, että jos mä huomaan, että mulla on elämässä jotakin kuormittavaa joko arjessa tai työssä, niin säätelen arkikuormitusta, niin että pyrin jättämään ne turhat asiat sieltä vähemmälle, mitkä ehtii tehdä myöhemmin. Esimerkiksi siivoamiset. Mä en nykypäivän hirveästi ota stressiä siitä asiasta, että pitäisi siivota tai pitäisi tehdä sitä tai tätä. Oikeastaan se pitäisi- sana on poistunut omasta arjesta. Se on sitä, kun mulla on into ja mä jaksan, niin sitten tehdään niitä asioita enemmän. Mä oon opetellut myöskin antamaan semmoisen ajan, että jos mulla on jotakin semmoista stressaavaa tai kuormittavaa siinä elämässä, niin mä oon pyrkinyt antamaan joko päivässä tai viikossa tietyn ajan niille huolille. Elikkä mä annan luvan miettiä niitä huolia.  Ja sen jälkeen kun mä miettinyt, niin mä alan tekemään muuta. Elikkä silloin mä tavallaan annan niille huolille sen oman ajan eli luvan. Mä en kiellä niitä, että niitä ei saisi olla elämässä. Vaan se että niillä on oma aika, milloin niitä murehditaan ja milloin niitä mietitään. Se ei yleensä ole ilta-aikaa. se pitää sitten aamuaikaan tai päiväaikaan sovitellaan. Se ei sitten häiritse yöunta.  Töitä mä en tee yrittäjänäkään… Aina ajatellaan aina, että yrittäjänä teet töitä 24 tuntia vuorokaudessa. Mun kohdalla se ei toimi eikä se ei pidä paikkaansa. Mullakin on työaika ja mä säätelen oman työajan ja työajan ulkopuolella mä en vastaa työpuheluihin ja pyrin, etten sitä sähköpostia lue. Työasiat on siinä pois ja mä teen sitten niitä arkiasioista siinä. Hyvin kuormittavassa tilanteessa sitten teen semmoisia, mitkä    voimaannuttaa minua ja mitkä on semmoista mielekästä tekemistä. Sitten pyrin säätelemään se että työaikaa ja mulla on myöskin vapaa- aika. Muuten olen huomannut, etten jaksa ja se on semmoinen oravanpyörä, mistä ei pääse irti. Yrittäjänä mä kuulen monesti sitä, että yrittäjä ei voi pitää lomaa. Tähän mä oon aina sanonut, että kyllä voi ja pitäisi voida pitää. Semmoinen pienikin loma siellä, että sä pääset irti siitä työstä. Vaikka se itsestä tuntuiti…Mun mielestä siellä on vähän sitäkin, että miettii, että mikä mua estää sitä lomaa oikeasti pitämästä. Onko se totta, että mä en oikeasti voi pitää sitä lomaa vai onko se joku    opittu malli tai mielikuva tai tämmöinen joku ajatus, mikä sulle on jäänyt jostakin sun varhaisesta vaiheesta. Puhutaan tämmöisestä opituista malleista. Mitä me ollaan opittu siellä esimerkiksi ydinperheessä tämmöistä suorittamista? Miettiä se, että mikä siinä on oikeasti se este, että sä et voit sitä lomaa pitää. Mä olen semmoinen ihminen, että mä ajattelin aikaisemmin näin. Nykyisin jo huomannut sen, että se loma kuuluu myös mulle.  Mä haluan siihen antaa itselleni luvan.  Mä nykyisin ajatellen sitä, että mä annan itselleni lomailla ja levähtää.  Ne on tärkeitä asioita huomioidaan, että millä tavalla sitä kohtelee itseä siinä. Millä tavalla puhuu, että antaako luvan levähtää ja sille palautumiselle ja näille pienille tämmöiselle… Että pois sieltä työelämästä. Vai onko se semmoinen, että mun on pakko olla siellä töissä tai jotakin tapahtuu tai jotakin tämmöistä. Monestihan siellä on pelot taustalla sitten. Mutta näihin asioihin olen itse joutunut miettimään ratkaisuja. Mä valitsen aika paljon asioita. Meillä kaikilla ihmisillä on vapaa valinta valita mitä asioita. Eli niitä asioita, mitkä tekee meille hyvää eikä niitä, jotka tekee meille kuormaa. Meillä on oikeus valita ihan ihmissuhteista ihan niihin keinoihin vaikuttaa stressiin. Tämmöinen valinnanvapaus, millä mä säätelen… Juurikin tää että mun ei ole pakko siivota aina silloin, kun mä ajattelen, että nyt on se päivä. Mä valitsen sitten mieluummin sen, että mä otan sen levähtelypäivän siihen ja vaikka nukahdan vaikka ne pienet päikkärit siinä, luen kirjaa tai rauhoitun tai rentoutuksen sen eestä. Nämä on niitä mun omia säätelykeinoja.  Sitten yksi tämmöinen on, että mä oon opetellut sitä tapaa, että miten mä suhtaudun asioihin. Oikeastaan semmoinen, että elämässä on stressiä. Se on kaikilla. Sitä on välillä kaikilla. Erottaa semmoinen asia, että mihin mä voin vaikuttaa ja mihin mä en voi. Ne mihin mä voin vaikuttaa, niihin mä voin vaikuttaa ja voin tehdä muutosta. Mutta ne stressiaiheet, joihin ei voi vaikuttaa, niin niitä on oikeastaan aika turhaa alkaa miettimään tai murehtimaan. Koska nehän ei muutu, koska en mä voi niihin ei vaikuttaa. Keskittää sen ajatus ja se energia siihen, että niihin asioihin, mitä mä voin muuttaa elämässä paremmaksi. Nämä on niitä omia säätelykeinoja, millä tavalla mää säätelen omaa elämää ja sitä stressiä.

Leea Naamanka: Tässä tulikin moni hyviä keinoja, miten säätelet omaa stressiäsi yrittäjänä. Ja joitain selviytymiskeinoja omaan arkeen, mitkä asiat tukee sinua jaksamaan. Onko vielä muita selviytymiskeinoja, mistä haluaisit kertoa?

Anu Höijer: Omia selviytymiskeinoja mulla on se, että mä pyrin löytämään semmoista niin kuin sanoin tuossa äsken, mielekästä tekemistä. Mä en esimerkiksi… olen huomannut sen itsessäni että monesti kun puhutaan sitä, että liikunta ja tämmöinen, että pitää mielen virkeänä. Joo toki pitää. Mutta se pitää olla sitten semmoista liikkumista mistä sä nautit. Se ei saa olla sitä, että siitä tulee semmoinen pakko. Mulla itsellä on esimerkiksi tämmöinen tanssiharrastus. Eli barrea harrastan. Ja se on mulla semmoinen kohokohta, että mä meen sinne ja mä jätän oven taakse kaikki mun arkielämän ja kaikki työasiat ja keskityn silloin vain itseeni ja siihen olemiseen ja siihen läsnäoloon. Mä pääsen irti sieltä mun arkielämästä. Se on yksi semmoinen mun tosi tärkeä voimavara. Sitten tämmöinen läsnäolo, joka tuleekin tän harrastuksen myötä, että mä saan voimaa siitä, että mä pystyn siellä ajattelemaan, että juuri nyt on kaikki hyvin. Että tässä tällä minuutilla mulle ei ole mitään hätää. Että mä en ole menneessä. Mä en mieti menneitä asioita enkä mä mietin tulevaisuutta. Mä en oikeastaan mieti, mä vaan oon ja elän tätä hetkeä. Vaikka se olisi hyvin lyhyt aika, se on vain tunti sieltä päivästä, mutta se on äärettömän voimauttavaa. Sä saat sen kokemuksen siinä, että kaikki on juuri tällä minuutilla hyvin. Läsnäoloa oikeastaan niin minun kuin muidenkin ihmisten pitäisi harjoittaa enempi. Se on tosiasia sitä, ettei meillä ole enää mennyttä eikä me voida elää tulevaisuutta etukäteen. Se mihin me voidaan keskittyä, on se tämä hetki.  Selviytymiskeinoja  mä oon huomannut, että tärkeä on uni.  Eli uneen kiinnitän nykyisin entistä enemmän huomiota. Koska jos uni on huonoa ja on stressiheräilyä, se vaikuttaa niin paljon siihen mielialaan ja siihen arjen tekemiseen ja ihan siihen jaksamiseen.  Mä oon ottanut ihan tämmöisiä… kun mä rauhoitun unille, niin mä oon ottanut vähän tämmöisen terveysasioita ottanut. Mä syön esimerkiksi hyviä hiilareita vielä illalla. Ihan kaurapuuroa voisilmällä, marjojen kanssa. Se on semmoinen tuhti iltapala. Mä oon huomannut se toimii, että se nukuttaa tosi hyvin. Sitten mä rauhoitan elämäni siitä illasta, että noin paria tuntia ennen menossa nukkumaan. Mä pimennän sitä makuuhuonetta. Mä saatan avata ikkunan. Ihan tämmöistä. Puhutaan paljon unihygieniasta. Uni tulee paremmin ja sinne on mukava mennä. Mä oon huomannut, että kännykät ja kaikki muut…televisiota saatan katsoa, mutta sieltäkin mä katson vain semmoisia ohjelmia, mikä mua naurattaa. Eli mä en katso mitään semmoisia jännäreitä tai toimintaelokuvia, mikä saattaisi kiihdyttää mun kehoa elikkä nostaa sitä stressitasoa. Mä katson semmoista, mikä rentouttaa elikkä naurattaa tai muuten mua viihdyttää. Ne on ne mun keinot sitten myöskin siihen uneen vaikuttaa. Sitten ravintoon kiinnitän huomiota. Se lähteekin oikeastaan automaattisesti, kun korjaa tuota unta. Tai ainakin mun kohdalla lähti. Mulla tuli semmoinen olo, että mä haluan syödä enemmän terveellisemmin. En tarkoita mitään ääripäätä, että täytyisi mitään dieettiä alkaa noudattaa. Mutta semmoista ravinteikasta ruokaa. Mä oon sitä mieltä, että kun sinne ravintoon lisää hyviä elementtejä. Vaikka se ruokavalio olisi siinä vähän semmoinen epätasapainoinen, mutta jos lisää vaikka sinne jotakin yrttejä. Basilika on esimerkiksi tosi hyvä, mikä on vaikuttaa myös tuohon stressiin. Jos lisää näitä ravinteita, vitamiineja hyviä ja omega-3, mikä laskee stressiä. Sitten d-vitamiini, magnesium on äärettömän tärkeitä hivenaineita ja mineraaleja silloin, kun stressi kehossa. Pelkästään lisäämällä sä tuet sitä kehoa. Sun ei tarvi ajatella, että on kiellettyä joku asia siinä ravinnossa. Sitten mä teen kiitollisuuspäiväkirjaa. Mä teen sitä niin, että iltaisin siinä kun mä oon unta varten valmistellut sitä iltaa ja petiä, niin mä otan paperia ja kynää. Ja mä kirjoitan itselleni viisi asiaa, mitkä tässä päivässä on ollut hyviä asioita ja josta mä on kiitollinen. Mieli keskittyisi enemmän kiitollisuuteen ja niihin hyviin asioihin. Ei koko ajan murehdi niitä asioita, mitkä siellä on niitä huolia ja murheita. Että mieli kääntäisi sitä ajatusta myös siihen, mitkä on hyviä asioita siinä elämässä. Niitäkin on aina. Niitä vain ei huomaa aina monesti sieltä stressin alta.

Leea Naamanka: Mitäs sitten jos se stressi kuitenkin pääsee hallitsemaan elämääsi liian pitkään, vaikka sinulla onkin käytössäsi erilaisia tämmöisiä tapoja tukea omaa jaksamista ja hallita stressiä? Mutta jos se stressi kuitenkin pääsee hallitsemaan elämää liian pitkään ja voidaan puhua jo uupumuksesta, että stressi kääntyy uupumuksen puolelle. Miten tunnistat ja huomaat, että itse olevasi uupunut ja mitä se uupumus mielestäsi on?

Anu Höijer: Mä käytän aina itselleni semmoista mittaria. Ihminen voi olla väsynyt. Väsymys menee nukkumalla ohi. Se on semmoista fyysistä väsymistä, että me ollaan vaikka väsytty jostakin tekemisestä tai päivästä. Se että sä tunnet, että kun sä nukut niin sä virkistyt. Uupumus on siitä seuraava aste. Uupumus on sitä, että se uni ei virkistäkään sua.  Sä et palaudu. Mieli lähtee vähän olemaan alakuloinen. Uupumus on sitä, että se ei mene nukkumalla ohi. Silloin ollaan jo semmoisessa hälytystilassa ja siihen on hyvin tärkeä silloinen tärkeää tunnistaa itselle, missä vaiheessa mä oon. Koska uupumukseenkin kannattaa puuttua ajoissa. Koska seuraava tila, mikä siellä tulee niin on semmoisia. Ennen kuin ollaan masennuksessa, niin uupumustilaan on pystyy vaikuttaa hyvin monella keinoilla ja hakemaan apua esimerkiksi juurikin sairaslomat. Uupumus lähtee niin justiinsakin häiritsemään yöunia hirveän usein.

Ainakin mulla.  Sen yöunien ja unettomuuden vuoksi voi hakea sairaslomaa ja siinä samalla jutella. Jutella siitä, mikä minua oikein uuvuttaa. Mikä on mun elämässä se, että onko se työssä joku asia, joka uuvuttaa, vai onko se siinä arkielämässä? Mikä on se syy? Siihen syyhyn on tärkeä puuttua. Pystyykö siihen vaikuttamaan ja millä keinoilla siihen pystyy vaikuttamaan. Mulla uupumus on ottanut silloin valtaa, kun mä oon itkuherkkä. Mä saatan herkästi pahoittaa mieleni ja sitten myös kiukkuisuus. Ärsyttää tosi herkästi asiat. Ne on minun merkkejä uupumuksesta. Mä uskon, että monella muulla. Myöskin semmoinen, että uupunut voi taistella tosi pitkään. Eli sinnitellä sitä, ettei anna periksi. Mä itse huomasin tämän. Mä sinnittelin liiankin pitkään. Mä en antanut periksi sen takia, että mä ajattelin jotenkin, että mä oon jotenkin epäonnistunut, kun mä en jaksa. Mussa on jokin vika tai mä oon jotenkin arvoton, kun mä en vaan jaksa. Mä yritin ikään kuin taistella sitä vastaan. Ennen kuin sitten oivalsin, ettei se näin mene. Se ei ole luovuttamista, jos antaa uupumukselle sen tilan vaan se on luopumista siitä pakonomaisesta taistelusta sitä vastaan. Kun siitä luopuu, se tuo tilaa eheytymiselle ja toipumiselle, koska silloin kohdataan ne oikeat asiat. Kohdataan se uupumus ja mikä uuvuttaa. Ja kenties asioita siellä takana.  Lähdetään miettimään tunnepuolenkin juttua. Mikä on se minun toimintamalli on uupumuksen hetkellä? Onko se se pakonomainen suorittaminen ja mitä taustalla on pelkoja? Minkä takia minä tässä sinnittelen? Pystyisinkö antamaan uupumukselle sen tilan? Ja jutella ihmisten kanssa siitä. Paljastaa se, että nyt mä oon uupunut ja kohdata se totuus. Se antaa voimaa sinne, koska vapautuu tilaa väärästä taistelusta oikealle asialle lähteä käsittelemään sitä asiaa. Tämä on se, mitä ajattelen, mitä uupumus on ja miten siitä voi lähteä purkamaan sitä.

Leea Naamanka: Millaista ulkopuolista apua olet hakenut silloin, kun olet huomannut olevasi uupunut?

Anu Höijer: Mä olen ollut siinä aika suora. Mä olen mennyt terveysasemalle ja mä olen sanonut siellä suoraan hoitajalle sen, että mä olen uupunut, että mä tarviin apua. Mä tiedän, että monelle se on kynnyskysymys se, että sanoo. Mutta siinä vaiheessa, kun oikeasti ei jaksa, sen voi sanoa ääneen. Minulla on tullut siellä, että on ymmärretty hyvin. Sitten siihen on hankittu lääkärin apua. On ollut hyvinkin ymmärtäväistä, kun se on sanonut ääneen. Mulle onkin sanottu sitä palautetta, että mä oon helppo hoidettava, koska heidän ei tarvitse arvailla esimerkiksi mun työkykyä. Tähän mä kannustaisinkin ihmisiä, että voi kertoa. Monesti kun me käydään fyysisten oireiden takia hakemassa… oli ne sitten kipuja tai flunssakierrettä. Niiden takana voi olla uupumus. Se kannattaa itse tiedostaa, koska sekin voi sanoa ääneen siellä terveysasemalla esimerkiksi sille lääkärille, että mä itse epäilen, että mun näiden oireiden takana on uupumus. Mä oon ollut suora ja hakenut apua. Ja olen tullut kuulluksi ja nähdyksi siellä. Tällä hetkelläkin minulla on työkaluna psykoterapia. Eli sitä uupumusta lähdettiin ensin hoitajan kautta ja hän hankki siihen lääkärin. Lääkäri hankki jatkot ja arvioi sitä työkykyä. Olin aika pitkään sairauslomalla viimeisen uupumuksen takia. Se kommunikaatio siinä hoitotahon kanssa on helppoa, koska jos sä puhut suoraan siitä sun uupumuksesta, väsymisestä ja niistä oireista, niin se helpottuu se hoitoväyläkin siellä. Tosiaan se arvailua ei tarvi. He voivat ilmaista omat huolet siinä, myöskin lääkäri. On esimerkiksi huolissaan työkyvystä ja mitä tehtäisiin. Mun kohdalla se oli sellaista vuoropuhelua, jossa mä sain olla itse matkassa. Lääkäri ehdotti sairaslomaa ja mä aluksi meinasin siitä kieltäytyä sen sinnimisen takia. Mutta sitten mä oivalsin, että: Ei, jos lääkärikin näkee tämän, niin se silloin on varmaan se oikea ratkaisu. Ja on se ollut oikea ratkaisu. Mä kehoitan, että ihan rohkeasti sinne hoitajalle puhumaan ja pyytää siinä, että onko täällä joku hoitajista kokenut uupumista, että tulee ymmärretyksi. Ja sittenhän vertaistukea. Meillähän saa Hyvän mielen talolta vertaistukea. Siellä on paljon vertaistukiryhmiä. On masennusryhmää ja erinäisiin mielenterveysoireisiin on omia ryhmiä. Vertaistuki jo siinä mielessä, mitä itse koen hyväksi, on siinä, että kun se toinen on kokenut sen sama. Hän pystyy juurikin samaistumaan sun tilaan ja auttamaan sillä tavalla että myötäelämään niitä tunteita. Se jo riittää toinen, kun sanoo: Hei, mä ymmärrän sua. Mulla on ollut ihan sama, että mä tiedän, mistä sä puhut. Riittää siihen että: Ai minä en olekaan yksin. Koska monesti uupunut ajattelee, että minä ole ainoa huono kelvoton ihminen, joka ei vaan jaksa. Sitten tulee: Ai säkin oot. Ja se tuo toivo, kun näkee, että se toinen on selviytynyt siitä uupumuksesta ja uupumisesta. Se tuo toivoa siihen, että ehkä mäkin täältä nousen. Tämmöinen vertaistuki on myös äärettömän hyvää. Sitten se että mä oon aina kannustanut sitä, että ei piilotella sitä uupumista, vaan puhutaan siitä uupumuksesta. Sieltä saattaa lähipiirissäkin esimerkiksi … Me monesti ajatellaan lähipiiriäkin, että me ei voida puhua tai me ei jotenkin uskalletaan avata sitä. Tai me ajatellaan, että meidän jotenkin hylätään tai meistä ajatellaan jotenkin huonosti, jos me niin kun avataan se suu, että mä oon uupunut, Mutta sieltä saattaakin tulla ihan eri reaktioita. Sieltä saa tosi paljon tukea sieltä lähipiiristä. Mulle on esimerkiksi käynyt näin, että on saanut hirveästi tämmöistä voimaannuttavaa ja huolenpitoa. Se on tuntunut hyvältä. Siinä uupuneessa mielessä ajattelee jotenkin vähän hassua, että ne muut ei hyväksyisi minua uupuneena. Monesti se on vaan oman mieleen kuvitelmaa tai semmoista, että se ei ole edes totta. Sitä voi ihan kokeilla sen, että jos mä sanon ääneen, että: Mä oon uupunut ja mulla on tilanne tämmöinen. Mitä sieltä tulee sitten? Sieltä voi tulla yllättäen tosi paljon     semmoista voimavaraa. Mä kehotan, että puhu. Rohkeasti sitä apua hakemaan sieltä  terveysasema. Sittenhän mulla on nyt tosiaan se psykoterapia käynnissä, että sekin on mahdollista. Jos tilanne on semmoinen, että siinä nousee pintaa just näitä, mitä siellä uupumuksen takana on näitä käyttäytymismalleja, jotka sitten kuormittaa myös siinä arjessa. Se on ihan mahdollista sitä saada tätä Kelan tuettua psykoterapiaa. Itse olen kokenut sen äärettömän hyväksi. Se on semmoinen voimavara, mitä sitä odottaa aina. Siellä on yleensä ihminen, joka ymmärtää sua täysin. Antaa sitä peiliä siihen hyväksymiselle. Se vähän muistuttaakin, että tässä ja tällä hetkellä, kaikella kyvyillä ja voimavaroilla, sinä olet hyväksytty ja sinä saat luvan olla. Se on äärettömän tärkeä kokemus, mitä uupuneelle voi tarjota.

Leea Naamanka: Tärkeitä asioita. Ilmeisesti luonto ollut yksi sellainen merkityksellinen tekijä elämässä ja jaksamisessa. Millainen merkitys luonnolla on ollut sinulle?

Anu Höijer: Luonto antaa mulle läsnäolon. Kun mä katson luontoa, sieltä puuttuu itseasiassa kaikki se mikä meillä ihmisillä on. Kiire, kaikki ylimääräinen hästäys, kaikki mitä meillä on… mikä minun mielestä on vähän häiritsevääkin just tämä somemaailma. Puhelimet meillä on aina matkassa ja me ollaan aina saatavilla. Jotenkin me ajatellaankin, että meidän pitäisi olla aina saatavilla. Kun mä menen luontoon, niin luonto herättää sen läsnäolon. Kun mä katson niitä kasveja ja kukkia ja lintuja, niin ne elää tässä hetkessä.  Ei ne siellä kiirehdi mihinkään eikä siellä ole semmoista ylimääräistä, mikä meidän ihmisten elämässä on. Kun luontoa katsoo, niin se on..  Kun ajattelee sitä elinkaarta luonnossa, niin… Tavallaanhan luonto keväällä herää siihen taas talven alta. Sitten on kesällä kukoistetaan ja sitten taas mennään unten maille ja kuollaankin. Eli tämmöiset asiat, että siellä luonnossa kuoleekin asiat. Se on semmoista elämäkiertokulkua oikeastaan se luonnonkin rytmi, mitä se mulle herättää. Se tavallaan rauhoittaa mua. Mä olen oivaltanut oikeastaan luonnon kautta sen, että elämä on tosiaan kiertokulkua ja se rauhoittaa. Meidän ei tarvitse väkipakolla niitä huolia ja murheita yrittää saada pois. Vaan ne kuuluu osana siihen. Tavallaan semmoinen elämä hyväksyminen, että siihen kuuluu esimerkiksi se kuolemakin. Siihen kuuluu meidän nämä… puhutaan näistä vähän heikommista hetkistä. Mutta siihen kuuluu myös ilon hetkeä ja kukoistustakin. Se elämä ei ole pelkästään sitä, että se antaisi aina iloa ja valoa. Vaan semmoisella hyväksyvällä otteella, että siinä on ne nurjat puoletkin.  Ne voi vaan hyväksyä. Se rauhoittaa. Semmoinen taistelu, että mulla ei saisi olla niitä huolia elämässä, niin se enempi kuormittaa kuin se että mä hyväksyn sen, että tällä hetkellä tämä on huolena ja murheena. Mutta aina kuitenkin muistaa se kiitollisuus, vaikka se päiväkirja siellä. Mulla on myös nämä asiat, jotka on ihan hyvin. Se että huolet ja murheethan on vakio, mutta ne muuttuu aina elämän varrella, kun meille tulee enempi ikää ja näin. Mä en edes odota tällä hetkellä enää elämää, jossa ei olisi huolia ja murheita. Se on ollut aika jännä niin kun että se suhtautuminen siihen elämään. Se on jotenkin luonto opettanut siinä kaikessa voimassaan. Semmoinen hyväksyvä ote kaikkiin hetkiin, niin se rauhoittaa mua. Olipa se veden äärellä, kun mä istun tai metsässä kun mä istun, niin aina tulee sama rauha ja olotila, että näin se vaan on.  Ja tällä hetkellä läsnäolo, niinhän luontokin on läsnä tällä hetkellä, niin mäkin voin olla läsnä just tälle hetkelle. Mun ei tarvitse olla siellä menneessä eikä mun tarvitse olla siellä tulevaisuudessa, kun en mä oikeastaan edes voi olla siellä, kun mä oon tässä ja elän sitten tätä elämääni. Sen merkitys luonnolla on mulle ollut ja on edelleen.

Leea Naamanka: Tuleeko lopuksi vielä mieleen semmoisia vinkkejä, joita haluaisit antaa muille yrittäjille tai semmoisille henkilöille, jotka kamppailevat esimerkiksi omassa työssään jatkuvan kiireen ja stressin kanssa?

Anu Höijer: Joo, sen kanssa ei tarvitse olla yksin. Vertaistukea on saatavilla ja kun vaan uskaltaa puhua. No ihmisiä löytyy tosi paljon, jotka on kokenut sitä kiirettä, stressiä, burnoutteja, uupumista, masennusta. Meillä ihmisillä on vähän vaan semmoinen ajatus siitä että, niistä ei puhuta tai että niistä ei voi puhua. Siellä takana on just se, että kun me ollaan heikolla ja heikommalla hetkellä, niin me jotenkin ajatellaan, että me ollaan epäonnistuttu. Siellä on se, että me ollaan jotenkin huonompia kuin silloin, kun me ei heikoilla. Se stigma siellä… ehkä se häpeä ja semmoinen estää puhumasta siitä uupumisesta ja siitä, vaikka se olisi mennyt sinne masennukseen asti. Mun vinkki on se työskennellä sitä tunnetasoa. Mikä estää minua puhumasta esimerkiksi siitä,  mikä estää mua paljastamasta? Koska ne on niitä keinoja yleensä, jotka auttaa sua siinä, että sä pääset eteenpäin. Se on pois se kuorma, kun sä puhut sun kehosta ulos. Siihen menee ihan hirveästi energiaa, jos sitä piilotellaan ja yritetään sinniä. Kokemusta on, että ei mulla mikään ole ja kyllä jaksan ja mä oon ihan pirteä ja näin. Siihen meni tosi paljon voimavaroja. Oikeastaan ne menee siihen selviytymiseen. Sen jälkeen kun puhuu ja tavallaan luopuu sitä kamppailusta, niin se voimavara vapautuu siihen käsittelyyn. Silloin voi lähteä esimerkiksi käsittelemään… että onko se sitten sen terveysaseman, mikä itselle on tai vertaistukiryhmä tai sitten esimerkiksi nämä juurikin hyvinvointipalvelut, mitä itse tarjoan  elikkä kehon hoidot. Mä puhun kehon hoidosta elikkä ne on juurikin tämmöisiä hoitoja. Esimerkiksi itselläkin vyöhyketerapia ja shiatsu, missä otetaan mukaan se tunnepuoli huomioon. Semmoista itsetuntemusta lähteä siinä hakemaan itselle ja sitä arvostamista. Sisäinen itsensä arvostaminen on kaiken a ja o. Koska silloin me ei välitetä siitä, mitä ulkopuoliset meistä ajattelee tai mitä ne miettii, jos meillä on se  on se oma sisäinen tasapaino siinä. Se että me hyväksytään itsessämme myös se meidät heikkous, mutta myös ne meidän vahvuudet, mitä ne on. Me ollaan vasta sitten kokonaisia, kun me hyväksytään itsemme täydesti.  Myös se meidän niin sanottu varjopuoli, mitä me oikeastaan vähän piilotellaan itsessämme. Me ei olla tosiaan kokonaisia silloin, kun näytetään vaan niitä meidän vahvoja puolia. Vaan me ollaan tasapainoisia ja kokonaisia silloin, kun me uskalletaan näyttää myös ne varjopuolet, työskennellä niiden kanssa ja hyväksyä ne tähän elämään ja puhua ne auki ja elää niiden kanssa.

Mä vinkkinä antaisin, että on hirveän paljon keinoja vaikuttaa stressiin ja uupumiseen, kunhan vaan hoksaa, mikä se omalla kohdalla on se juttu, että mikä on se mun juttu, mihin mun pitäisi puuttua tai mitä mun pitäisi lähteä käsittelemään. Siihenkin saa apua, mitä juuri sun pitäisi lähteä käsittelemään

Toinen ihminen, joka puhuu vaikka vertaistukiasioissa tai ihminen, joka on kokenut saman, avaa aivan uusia oivalluksia myös toiselle, koska uupunut on siellä vähän siellä oman… voisiko sanoa silleen, että kamppailee sen itsensä kanssa. Siinäpä välttämättä näe niitä keinoja vaikuttaa sitten tai lähteä hakemaan apua. Muista aina se, että et ole yksin. Se on mun vinkki ja keino.

Arja Lappalainen: Puhuit tuossa vertaisryhmässä, niin en malta olla mainitsematta, että Uupuneet ry, joka on perustettu vuonna 2020. Niin sen toiminnan tarkoituksena on uupumuksen ennaltaehkäisy, työelämässä pysymisen ja työhön palaamisen tukeminen ja lisäksi uupuneen syrjäytymisen ehkäiseminen nimenomaan tietoa jakamalla, hyvinvointia tukevalla toiminnalla ja vertaistukea tarjoamalla. Heistä saa enemmän tietoa sivulta uupuneet.fi.

Leea Naamanka: Lämmin kiitos Anu, että tulit mukaan Muutos-hankkeen podcastiin.

Anu Höijer: Kiitos teille. Ilomielin aina näistä asioista puhumaan.