Tekstivastine: Podcast 25.11.2022

[Kukko ja kanat ääntelee] 

Arja Lappalainen: Hei! Kuuntelet Muutos-hankkeen eli Muutoskyvykkyydellä hyvinvointia ja kestävyyttä maaseudun yritystoimintaan-hankkeen podcastia. Hanketta toteuttaa Diakonia-ammattikorkeakoulu, ProAgria Oulu ja ODL Liikuntaklinikka. Ja sitä rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto Pohjois-Pohjanmaan Ely -keskuksen kautta, LähiTapiola ja toteuttajat. Olen Arja Lappalainen, Muutos-hankkeen projektipäällikkö.  Tänään minun mukana on keskustelemassa Haapaveden kirkkoherra Mauno Soronen. Tervetuloa! 

Mauno Soronen: Kiitos. 

Arja Lappalainen: Ja tänään keskustellaan kirkon ja seurakunnan asenteesta ja suhteesta maatalouteen. Mitäs haluaisit alkuun sanoa, miten kirkko suhtautuu maatalouteen? 

Mauno Soronen: No, kirkko on perinteisesti ja kirkon seurakunnat maaseudulla suhtautunut erittäin arvostavasti ja kunnioittavasti. Ja mun kokemus on, että se on toisinkin päin. Että viljelijäväki myöskin on arvostanut kirkkoa ja kirkon työtä, tehtävää, niitten ihmisten keskellä, missä me eletään. Ehkä sellainen niin kuin näkyy siitä, että vaikka tekniikka on muuttanut ja tullut niin kun keskeiseksi osaksi maataloutta, niin siitä huolimatta siinä on säilynyt se sama näky, mikä on kirkollakin, että luoja antaa meille leivän pöytään. Ja tällainen perinteinen kuva on se, että maatalousväki on erittäin sitoutunutta kirkon jäsenyyteen ja osittain myöskin aika sitoutunutta kirkon toimintaan. Vaikka ehkä siinä toimintaan sitoutumisessa on jo näkyvissä myöskin pientä muutosta, ettei ehkä olisi niin sitoutuneita enää siihen toimitaan. Tai ainakin tällainen maininta tulee, että kirkkopyhät… Mun kollegat oli sitä mieltä, että ei enää niin ole niin kun voimakasta se osallistuminen kuin se ehkä joskus on ollut. En minä nyt sitten näkisi niin kuin erityisenä muutoksena verrattuna niin kuin muuhun yhteisölliseen käyttäytymiseen. Jos nyt tässä kohtaa saa sitten sanoa sen, että tähän perinteiseen arvostavaan ja kunnioittavaan suhteeseen tuli iso särö silloin keväällä 21, 2021 , kun Kari Kuula kirjoitti ja ikään kuin avasi tämmöisen kärkevän keskustelun maataloustuotannosta ja eläinten oikeuksista.  Ja siitä kyllä voi sanoa, että se herätti tyrmistystä. Ja meiltä kysyttiin, onkos tää Kuulan kirjoitus niin kuin totta myöskin vaikkapa Haapavedellä tai Nivalassa tai Kalajoella. Ja me kyllä nopeasti sanouduttiin irti tästä. Ja siitä me ollaan saatu tosi paljon hyvää palautetta, että uskallettiin sanoutua irti ja asettua viljelijän puolelle. Ja tähän on samaan liittyy myöskin se, että silloin on keväällä 21 kutsuin piispa Keskitalon Haapavedelle ja hän toimitti kylvön siunaamisen Heiniojan tilalle. Ja sanoilla ja teoilla osoitti, että kirkko on viljelijän vierellä ja viljelijän tukena. 

Arja Lappalainen: Siinä suhteessa asenteet eivät ole muuttuneet kirkossakaan, että tämä oli vaan yksittäisen ihmisen mielipide. 

Mauno Soronen: Ehkä se ei ole yksittäisen ihmisen mielipide. Ja varsinkin jos sitä nyt katsoo tähän seurakuntavaalien kysymyspatteristoon, niin siellähän on yhtenä kysymyksenä, että pitääkö kirkon luopua… että pitääkö seurakunnan luopua lihasta ja maidosta. Niin minusta se osoittaa sitä samaa. En tiedä, kuka ne kysymykset on tehnyt. Mutta se kertoo niinku siitä maailmasta. Me eletään niin kuin Helsingissä eri maailmassa kuin Pohjois-Pohjanmaalla. Me ollaan eri kontekstissa. Ja haluaisin tähän sanoa… että kun se kysyit, että onko niinku tää muutos. Niin vielä sen, että meillä on… meillä on ehkä kirkossa niin kun.. Itseasiassa viime vuosikymmeninä on kasvanutkin tää kylvön siunaamisen juhla. Sitten sen vastaparinahan on tää syksyn juhla, sadosta kiittämisen juhla. Ja tässä kylvön siunaamisen juhlassa on aika aktiivinen toimija on ollut Eläkeliitto. Minusta siinä ei ole mitään huonoa, että Eläkeliitto on aktiivinen toimija. Heidän viestinsä on se, että he haluaa rohkaista niinku tulevia viljelijäpolvia siinä, että vaikeuksia on ollut ennenkin. Mutta niistä selvitään. Ja nää kaksi juhlaa niinku rytmittää. Ja mä juttelin yksi viljelypariskunnan kanssa, niin kyllä he mainitsivat, että nämä kaksi juhlaa on aika merkittävää. Niissä niinku kohdataan aika isolla tavalla ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Ja sitten tietysti tätä suhdetta niinku maaseudulla kuvaa myöskin se, että kinkereillä on aika usein toki puhutaan kirkon opista ja eettisistä kysymyksistä, mutta myöskin viljelijöiden ja kyläläisten muutoinkin, kyläläisten yhteistoiminnasta ja jaksamisesta. Ja sitten meillä on tietysti ja varsin omasta kokemuksesta sanonut, että näitä luontokirkkoja, metsäkirkkoja. Mennään niinku sellaisiin paikkoihin, jotka ovat luonnonkauniita. Jotka ovat siellä kylillä. Rakennetaan niitä kirkkoja, jumalanpalveluksia yhdessä niitten kyläläisten kanssa. Ja tällöin syntyy yhdessä tekemisen tunne, yhdessä juhlimisen tunne. Syntyy sitä kivaa yhteisöllisesti mitä vaan kylillä voi syntyä. Ehkä vielä haluaisin tähän sanoa, että siis tällainen niin kun MTK:n paikallisyhdistyksen kanssa niin kuin tehdään siis ihan tämmöistä niin kun organisatorista työtä yhdessä. Ja vaikkapa tiedän, että meidän rovastikunnasta on diakonian edustaja tässä välitä viljelijästä-ohjausryhmässä. 

Arja Lappalainen: Onko nämä uusia nämä metsäkirkot ja luontokirkot? Onko siellä jotakin muuta muuttunut niinku näin historian aikana kohtaamisissa maaseudun yrittäjien kanssa tai maaseudun asukkaiden kanssa? 

Mauno Soronen: Varmaan koko ajan tapahtuu pientä kehitystä johonkin suuntaan. Ja vaikkapa omasta kokemuksesta voin kertoa, että meillä oli ennen enemmän niin, että kutsuttiin kirkkoon. Ja nyt sitten ehkä toisen päin, että mennään kirkosta kylille päin. Mä oon kokenut sen hyväksi.  

Arja Lappalainen: Paljon helpompi tulla semmoiseen tilaisuuteen. 

Mauno Soronen: On ja kylän väki kokee sen, että meidän juttu. Tää on meille oma. Ja mä uskon, että se tuo niin kun yhdessä tekemisen iloa ja henkistä hyvinvointia. 

Arja Lappalainen: Niin, ovatko nykyiset epävarmat ja epämiellyttävät olot vaikuttaneet ihmisten ja yrittäjien hakeutumiseen kirkon ja seurakunnan pariin? 

Mauno Soronen: Kyllä minusta epävarmat ajat aina lisäävät. Ainakin tunteen, jos ei niinkään toiminnan tasolla niin vuorovaikutusta ja sitä kokemuksellista puolta, että me ollaan yhtä. En mä nyt lähtisi näin nopeasti niin kuin vetämään jotain johtopäätöstä siitä, että näkyykö se jotenkin toiminnan tilastoissa. Ehkä sellaisena kokemuksena, että ei ainakaan se etäännytä, vaan tuo meitä lähemmäs toisiaan. 

Arja Lappalainen: Minkälaista henkistä tukea kirkko tarjoaa tässä epävarmassa tilassa? 

Mauno Soronen: Tämä haluaisin sanoa ensiksi sen siitä yrittäjän näkökulmasta, että meille kirkkona, seurakuntana, pappina minulle on erittäin tärkeää se, että se viljelijän työ on turvallista, terveellistä ja tuottavaa. Että viljelijä saa siitä tuotteestaan oikean hinnan. Minusta kirkonkin pitää vaikuttaa siihen. Silloin viljelijä voi kokea, että se on mielekästä, palkitsevaa ja elämänhallintaa tukevaa, se työ. Ja millaista niin kuin henkistä tukea kirkko voi tarjota, niin harvalla seurakunnalla se henkinen tuki on niin kuin erikseen tai erityisesti viljelijöille kohdennettua. Mutta kyllä mä ajattelen, että me kohdataan arjessa. Ja se arjessa kohtaaminen on itse asiassa se olennainen asia. Mä kerron sulle esimerkin siitä, johon palattiin pari viikkoa sitten ristiäisissä. Tää on vanha juttu. Mä olen joskus pysäköinyt auton viljelijäperheen tien kulmassa ja kävellyt salaojapellolle tai salaojittamistyöhön. Ja tää isäntä on kokenut, että nyt on salaojat hyvin laitettu, kun kirkkoherra käy tarkastamassa ne. Niin siellä on semmoinen hauskakin ja mukava asia. Ja vaikka siitä on 10 vuotta, varmaankin 10 vuotta vanha asia, niin siihen yhä palattiin ristiäistalossa, jossa nyt uusi sukupolvi siis viljelee. Niin se koettiin silloin kannustavana ja sillä on kannustava viesti vieläkin. Ehkä sitten voisin sanoa sen, että niin kun keskusteluapuhan on kirkon tavaramerkki. Me voimme ja meidän tuleekin keskustella. Ja sitten tekisi mieli sanoa, että siis tää tämmöinen niin kun viljelijän henkinen tai viljelijäväestön henkinen tukeminen on meille ihan strateginen kysymys. Pidetään yhdessä huolta luomakunnasta. Viljellään sitä ja varjellaan sitä. Molemmat puolet kuuluu siihen asiaan. Ja sitten esirukouksenkin haluaisin mainita. Me muistamme jumalanpalveluksen esirukouksessa niitä, jotka tuottavat meille ruokaa. Joissakin seurakunnissa pidetään tämmöisiä viljelijäiltoja. Ja mä jäin miettimään, että mekin ollaan vietetty joskus yrittäjänpäivää, yrittäjän aamupuuroa. Ja vaikka maanviljelijä on yrittäjä siinä, missä kuka tahansa yrittäjä, niin kyllä varmaan nää aamupuurot on niinku koettu, että niihin on tullut muita yrittäjiä. Ei viljelijäväkeä. Joissakin seurakunnissa on, ja nyt siinä on oppia meillekin, että on tällaisia se viljelijäiltoja, joissa nyt voidaan käsitellä niin kun viljelijän ammattiin liittyviä asioita, mutta sitten ihan parisuhdeasioita. Siellä voi olla huumoria, musiikkia, hartautta. Ja sitä rakennetaan sitten viljelyiltaa yhdessä MTK:n kanssa tai sponsoreiden kanssa tai eri yhteisöjen kanssa. Silloin siihen tulee sitä yhdessä tekemistä, yhdessä arvostamista. 

Arja Lappalainen: Kuulostaa hyvälle. Mitä kannattaa tehdä, jos itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen? 

Mauno Soronen: Jos itsetuhoiset ajatukset valtaa mielen, niin on vakava asia. Keskusteluapu on kaikkein tärkein. Sitä varmaan tarjoaa työterveys, kunnan sosiaalitoimi, seurakunnan työntekijät. Ehkä ihan palveleva puhelinkin voi olla yksi kanava. Mä en osaa muuta sanoa tässä kohtaa, että yksin ei pidä jäädä. Aina on joku, jonka saa kiinni. Aina voi keskustella ja aina, kun keskustelee kuorma kevenee ja valon näkyy. 

Arja Lappalainen: Mutta kehen voi seurakunnassa olla yhteydessä, jos kaipaa henkistä tukea? 

Mauno Soronen: Kyllä kai ensisijaisesti diakoniatyöntekijöihin, mutta sanoisin, että ihan yhtä hyvin pappeihin, kirkkoherraan. Ihan tavallisia ihmisiä me olemme ja ei tarvitse titteliä kavahtaa ollenkaan. Sitten varmaan tällaista niin kun tiedän, että joissakin seurakunnissa on ollut tämmöisiä niinku nää MTK:n ja seurakunnan välisiä niinku keskustelutilaisuuksia, joissa on puhuttu suomalaisesta ruoasta tai lähiruuasta. Ja sitten on kerrottu, että miten seurakunta esimerkiksi omilla valinnoilla vaikuttaa siihen, että miten lähiruokaa käytetään. Millaisia valintoja voi elämässä tehdä. Ja kaikki tällaiset keskustelutilaisuudet, niin ne lähentävät osapuolia. 

Arja Lappalainen: Minkälaista taloudellista tukea kirkko voi tarjota? 

Mauno Soronen: Diakoniapu on tarkoitettu ihan kaikille, myös maaseutuyrittäjille. Ja toki diakoniavarat ovat varsin pienet. Mutta kyllä diakonia voi antaa ruoka-apua. Tai sitten tulla tueksi akuuteissa maksutilanteissa. Vaikkapa sähkölaskun maksamisessa. Ja sitten aika tärkeää on velkaneuvonta ja yhteistyö sosiaalitoimen kanssa. Monet diakonissat ovat varsin hyvin perehtyneitä velkaneuvontaa. Sitten me voidaan antaa suosituksia ja ohjata tuettuihin lomiin. Me voimme ohjata anomuksen tukikummeille tai erilaisille säätiöille, josta voidaan saada vaikkapa lasten harrastuksiin tukea. Ja sitten, kyllä tiedän, että nyt korona aikana, niin koronarahaa on ohjattu myöskin viljelijän väestölle. 

Arja Lappalainen: Ymmärsinkö oikein, että diakoniaan otetaan yhteyttä, jos kaipaa taloudellista tukea? 

Mauno Soronen: Se on oikea. 

Arja Lappalainen: Puhuttiinkin tuosta aamupalatarjoilusta, niin minkälaista muuta ruokatukia on tarjolla?  

Mauno Soronen: Sanoinkin tästä tämän yrittäjänpäivän aamupalasta. Tää kysymys niin kuin herättää ainakin minut ja mä luulen, että aika monet meistä kirkon työntekijöistä miettimään, että millaista ruoka-apua voisi olla. No eilen, vaikkapa meillä Haapavedellä, niin kokoonnuttiin kirkon keitolle. Kirkon keitto tehdään niin kuin niistä tuotteista kaupassa… niissä tulee täyteen päivämäärä. Sitten pakastetaan ja sitten kerran kuukaudessa meillä on tällainen kirkonkeitto, jonka saa sitten kahdella eurolla. Oli satakunta syöjää aterialla olijaa eilen. Huikean hieno tunnelma. Rukouksella aloitetaan ja nautitaan edullisesta ruoasta. Ja kyllä toive selvästi on, että niitä olisi useammin. Mutta tää ruoka-asia tulee olemaan… tää on aika keskeinen. Siinä on kyllä tää yhdessä syömisen, yhdessä aterioimisen siunaus. 

Arja Lappalainen: Uupuneen ihmisen voi olla haastavaa hakea apua. Miten näkisit, että heille voitaisiin tätä apua tarjota kuitenkin? 

Mauno Soronen: Tää on tosi tärkeä kysymys. Ja mä oon sitä mieltä, että meillä ei seurakuntana ole kovin hyvin niinku sellaista tavanomaista toimintaa tai tapaa tehdä työtä niin, että me havaittaisiin uupunut ihminen. Se tavanomainen toiminta… siis monesti menee niinku niitten kanssa, jotka jaksavat. Ja nyt sitten jotenkin mun ajatus on, että toivottavasti me ollaan seurakunnan väkenä niin tuttuja, että ihminen, joka tuntee uupumusta, niin uskaltaa ilman, että lähteä erityisesti kontaktoimaan seuraavan työntekijää. Niin vaikkapa kaupan ovella tapaa tai jossakin muualla, niin olisi ottaa olkapäästä kiinni ja sanoa, että: Hei mulla on huolia. 

Arja Lappalainen: Onko seurakunnassa vapaaehtoisia auttamaan maaseutuyrittäjiä?  

Mauno Soronen: Minun mielestäni ei kyllä mittavassa määrin. Sen kuulin, että jossakin seurakunnassa on diakonian vastuuryhmä, joka osaa ja voi lähteä esimerkiksi viljelijäperheeseen auttamaan. Minusta tämä on erittäin hyvä haaste. Laittaisin tämä nyt haasteitten joukkoon, että mitä seurakunnat voisivat tehdä. Ikään kuin herätyshän tämä on. Ja mä luulen, että kun tätä kysymystä nyt on pohdittu seurakunnissa, niin me itse kukanenkin ollaan herätty siihen, että mitä muuta, mitä me nyt teemme, niin mitä me sen lisäksi voisimme tehdä.  

Arja Lappalainen: Puhutaan ihmisen omasta henkisestä hyvinvoinnista niin, mitä ihminen voisi itse tehdä sen eteen, ja miten kirkko voisi auttaa tässä? 

Mauno Soronen: Meillä on seurakunnissa myös maaseutuyrittäjiä mukana jumalanpalvelusryhmissä. Niissä ryhmissä, jotka kantavat vastuuta siitä, että jumalanpalvelus sunnuntaisin ja pyhäpäivinä toimitetaan. Ja mulla on sellainen käsitys, että näissä maaseutuyrittäjä siinä, missä kuka tahansa voi kokea sitä yhteisöllisyyttä, jota kirkko parhaimmillaan tarjoaa. No sitten jokainen tietää, että on hyvä harrastaa jotain kodin ulkopuolella. Harrastaa sellaista, että se vie ajatukset muualle kuin siihen työhön. Kuulin, että siis viljelijä… tää ei ole niin kun yleiskuva, mutta siis että viestinä tuli, että vuoden kierrossa, niin kesä on niinku fyysisesti tavattoman raskasta ja talvi on enemmän henkisesti raskasta. Ja sitten pitäisi kirkonkin miettiä, että miten… silloin kun on kesällä kovin kiireistä, niin ei siellä ole niinku tilaa hirveästi lähteä seurakunnan juttuihin. Talvella voisi olla ehkä paremminkin. Ja siinä mielessä vaikka on tämmöinen viljelijäilta, niin siellä jossakin kevät-alkutalven tai keskitalven illassa tai päivässä, voisi olla oikeinkin hyvä. No sitten tietysti tää että kenenkään ei pitäisi jäädä ihan yksin. Siinä mielessä harrastukset niinku sitovat meitä porukoihin ja jutteluun ja ajatusten vaihtoon. Ja tällä tavalla rakennamme sitä omaa mieltämme. Ehkä siellä tulee joku herääminen siitä, että jonkun asian voisi tehdä toisin.  

Arja Lappalainen: Minkälaisia keskusteluja kannattaisi käydä itsensä kanssa tämän hyvinvoinnin eteen ja voiko kirkolta saada tähän tukea tähän itse asiassa kanssa keskusteluun? 

Mauno Soronen: Kaikki ihmiset kohtaavat vaikeita asioita. Kun niitä jakaa tai voi jakaa luottamuksellisessa ilmapiirissä, niin jo se keventää elämää. Minusta se kannattaa muistaa. Se helpottaa. Kirkossa on ammatti kuuntelijoita. Paitsi että niitä on seurakunnissa, niitä on perheasiain neuvottelukeskuksissa. Perheneuvojat ovat kaikkia varten myös maaseutuyrittäjiä varten. Ehkä sitten tällainen niin kun itsensä johtaminenhan on aika iso kysymys. Että miten minä johdan itseäni, jotta minä johdan yritystäni. Niin ja silloin pitäisi olla niinku voimaa ajatella,… siis pysähtyä, ajatella, priorisoida ja tehdä oikea-aikaisia ratkaisuja.  

Arja Lappalainen: Nyt sitten se haastavin kysymys, että mitä jos ihminen ei kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin voiko apua saada siitä huolimatta? 

Mauno Soronen: Diakoniapu ei kysy kirkon jäsenyyttä. 

Arja Lappalainen: Olisiko vielä jotakin, jota haluaisit sanoa tai kertoa? 

Mauno Soronen: Viljelijän terveys ja jaksaminen ja hyvinvointi on kirkolle ja seurakunnille erittäin tärkeä asia. Jos maaseudulla ei jakseta, se näkyy pian tässä koko maassa. Ruokahuollon turvaaminen on tärkeää nyt. Eikä vain nyt, kun Euroopan sydämessä on sota. Esitänkin, että vuoden 2024 tai viimeistään vuoden 2025 Yhteisvastuukeräyksen teemaksi valitaan viljelijä ja ruokaturva. Tehdään yhteistyötä MTK ja kaikkien muiden maaseudun järjestöjen kanssa. Asetetaan tavoite ja tavoite on auttaa ahdingossa oleva viljelijää.  

Arja Lappalainen: Kannatetaan! Kiitoksia Mauno Soronen! 

Mauno Soronen: Kiitos!