Tekstivastine: Podcast 24.1.2023

Tea Flankkila: Tervetuloa kuuntelemaan Muutoskyvykkyydellä hyvinvointia ja kestävyyttä maaseudun yritystoimintaan eli Muutos -hankkeen kirjanpitoaiheista podcastia. Hanketta toteuttaa Diakonia-ammattikorkeakoulu, ProAgria Oulu sekä ODL Liikuntaklinikka ja rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta, LähiTapiola sekä toteuttajat. Olen hanketyöntekijä Tea Flankkila, talousasiantuntija ProAgria Oulusta.

Tuula Kokko: Olen Tuula Kokko, Oulun Maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntija. Tulen Oulaisista ja toimin täällä eteläisen alueella. Tänään me jutellaan luopujan ja jatkajan näkövinkkelistä tilakaupasta, mikä on toteutunut Kärsämäellä. Mulla on paikalla täällä yrittäjänä Kopolan Arto, esitteletkö itsesi?

Arto Kopola: Olen Arto Kopola, kyseessä olevan maatilan myyjä. Olen nykyinen Nivalalainen.

Tuula Kokko: Ja sitten meillä on ostajayrittäjänä Eskolan Kyösti, kerrotko kuka sinä olet?

Kyösti Eskola: Minä olen Eskolan Kyösti, ja olen tilan ostaja. Minä olen entinen Nivalalainen.

Tuula Kokko: Kiitoksia. Nyt sitten Arton lähtötilanne. Kertoisitko siitä, että miten olet rakentanut sitä yritystä aikojen saatossa, jotta olet saanut sen myyntikuntoon?

Arto Kopola: Tässä on tiettyjä etappeja, joita yritän tuoda esille. Ensinnäkin olin 19-vuotias, kun minulle tuli tämä maatila omistukseen. En ollut vielä lähtenyt armeijaan tiettyjen asioiden takia. Ensimmäinen etappi mikä tässä oli tähän myyntiin liittyen, oli vuosi -90. Meillä oli silloin 13 moottorilla käyvää konetta, ja työntekijöitä oli 14. Vaimoni Hilkan kanssa ajateltiin, että tämä on aivan nurinkuriseksi mennyt, että me ollaan koneyrittäjiä ja siinä samalla joudutaan olemaan sellaisessa roolissa, että Hilkka oli ruuanlaittaja ja minä olin ”helpperi”, että saatiin tila pyörimään. Me katsottiin, että nyt on se hetki, että näin tämä ei voi edistyä. Tämä ajautuu katastrofiin tämä meidän tilamme. Töitä oli enemmän, kun mitä ehdittiin tehdä. Jouduttiin sammuttamaan tulipesäkkeitä ja se oli pelkkää selviytymistä. Siitä muodostui sitten sellainen yhdeksän kohtainen tervehdyttämisohjelma. Näin hienoa sanaa me ei osattu itse muodostaa, kyllä se on ajan saatossa tullut tällainen lause kun ”tervehdyttämisohjelma”. Tietenkin se suuri ja ratkaiseva tilanne oli, kun nähtiin, että meidän tilanteessa kun lapset oli pieniä eikä meillä ollut siinä isää eikä äitiä eikä mummuja ja pappoja ja oltiin ihan kahdestaan, niin huomattiin, että koneet meidän ainakin pitää myydä pois. Siitä alkoi se prosessi. Muistan sen hetken keittiönpöydän ääressä, kun Hilkan kanssa keskusteltiin tämä asia selväksi, että ”huomen aamulla se alkaa”. Nostin luurin ja sanoin Hilkalle, että ”et arvaa, mihin ollaan hyppäämässä”. Ikäpäivänä me ei oltaisi tiedetty, vaikka yritettiin liioitella sitä kuvitelmaa, mitä tulee tapahtumaan, niin ei me niin rajuksi sitä uskottu.

Tuula Kokko: Sinä yhtiöitit vielä yrityksen?

Arto Kopola: No seuraava vaihe tosiaan. Meillä oli ravihevosta, konetta, pellot olivat avo-ojissa ja minä olin käynyt maatalousoppilaitoksen. Tämä oli tärkeä vaihe, kun siinä päätettiin, että opiskellaan agrologiksi itsemme. Aina puhutaan paljon asioista, että pitäisi tehdä ja mitenhän tässä toimisi, niin sitten kun siirryt siihen konkretiaan, niin silloin vaaditaan miestä, naista, yrittäjää ja selkärankaa niissä asioissa. Pistettiin tiukka tavoite siinä asiassa, että kolmessa vuodessa pitää maatalouskoneet lähteä meidän pihastamme ja hevosten pitää lähteä 4kk sisällä. Vuosi -96 kun siirrytään EU:hun, niin sitten mietittiin, että mikä siihen vaikutti, kun taivaanranta oli täynnä uhkakuvia, että mikä on se vastatoimi, jolla me selviydymme. Tuli sellainen mielikuva, että maatalous menee pääosin konkurssiin. Me päädyimme Hilkan kanssa vastatoimenpiteessä siihen, että aletaan maksamaan itsellemme omaeläkettä. Tavallaan selkänoja tuli meillä siihen yrittämiseen. Valtavan tärkeä vaihe oli tämä rahasto, ja meille tuli intohimo siihen. Kaikki mikä meiltä liikeni yrittämiseen ja kehittämiseen olevaa rahaa, niin me laitettiin se kaikki siihen. 2010 vuonna me sitten muutettiin osakeyhtiöksi meidän maatilamme, ja se tuntui siinä vaiheessa mukavalta, kun se maatila ei ollut enää omaa kehoa ja omaa ruumista. Me oltiin maatilalla työntekijöinä, ja se helpotti henkisesti ihan valtavasti.

Tuula Kokko: Miten sinä Arto sait pidettyä yrityksesi myyntikuntoisena, kun tiesit etteivät lapset jatka, ja kuitenkin kehitit yritystäsi koko ajan?

Arto Kopola: Maatilaa kehitettiin tässä tapauksessa yrityksenä. Sitä ei kehitetty lapsille vaan sen yrityksen takia, että se olisi tehokas. En sanoisi, että se on myyntikelpoinen, kun sitähän sanotaan, että kun tikan heittää seinään niin pitäisi pystyä päättämään, että tuona päivänä minä myyn sen tilan. Se pitää olla rahoittajalle rahoituskelpoinen. Siinä vaiheessa, jos yritys on menossa konkurssiin, niin on aika hankala alkaa sitä myymään. Kova noste on yrityksessä ja tulevaisuus on valoisa, niin silloin se yritys pitää myydä eikä silloin kun tuntuu, että nyt minä en enää jaksa. On todennäköisesti käynyt sillä tavalla, että tila on taantunut jo monta vuotta.

Kyösti Eskola: Ja tässä tullaankin siihen, että se on myös ostajan puolesta helpompi tilanne, kun siihen tullaan hyvissä ajoin mukaan. Se voidaan esitellä rahoittajalle toimivana liiketoimintana jo siinä vaiheessa, eikä rahoittajan tarvitse jäädä odottelemaan tulevaisuutta, että oliko se kannattavaa vai ei.

Arto Kopola: Meidän ajatuksemme on ollut koko ajan, että me ei missään vaiheessa aleta alas ajamaan yritystä. Meidän yrittäjäuramme suuri kiitos oli lopussa, kun rahoittajapankin johtaja sanoi, että tämmöisiä tiloja ei ole myytävänä. Myyjän on hyvä asettaa itsensä ostajan rooliin, ja tarkkailla tilannetta ostajan silmin. Mitkä asiat ovat tärkeitä tuoda esille, millä tavalla tämä yleensä edes saadaan onnistumaan tämä tilakauppa. Silloin kun me laitoimme tämän tilan myyntiin, niin me teimme kovan karsinnan ostajaehdokkaiden osalta. Siellä oli paljon sellaisiakin ostajia, jotka viestitti, että tykkäävät eläimistä paljon ja haluaisivat nyt ostaa maatilan, ja että hän on lapsuuden ollut tätinsä luona lypsämässä lehmiä ja hänellä jäi niin romanttinen kuva maataloudesta. Tuli lähes pilvin pimein tällaisia viestejä. Kun se oli kansainvälisessä myynnissä, ja ostajaehdokkaita oli ulkomailtakin niin tuntui, että jos me kaikkien kanssa aletaan neuvottelemaan, niin se on pitkä prosessi. Näin kävi muuten Kyöstinkin kanssa, kun Kyösti kirjoitti sähköpostissa, että täällä on 21-vuotias nivalalainen poikamies, että jos vain tila ei ole vielä myyty, niin ottaa häneen yhteyttä. Valitettavasti kävi niin, että se meni siihen samaan roskapostiin, kun Kyöstinkin viesti. Sitten kuitenkin alettiin loppusuoralla miettimään niitä 10 ostajaehdokasta ja Hilkka sanoi, että miten hänellä on sellainen tunne sydämessä, että siihen Kyöstin viestiin kannattaisi vastata.

Kyösti Eskola: Din-din-din. Laita minulle nämä asiat sähköpostiin. Sillain hyvin kapea se, mentiin kuin suoraa syvään päätyyn.

Arto Kopola: Kyllä! Ranskalaisilla viivoilla oli, että haluaisit tietää tämän, peltohehtaarit, kuinka paljon on tukikelpoista ja sun muuta. En tiedä, että vastasimmeko me edes siihen.

Kyösti Eskola: Itse asiassa se oli vain sillä lailla, että ”keskustellaan näistä sitten, kun päästään asiassa eteenpäin” tai jotenkin. Toisaalta se oli hyvä. Siinä ei menty aivan heti sinne syvään päätyyn, vaan rakennettiin sitä pala kerrallaan.

Tuula Kokko: Sinulla oli isä, joka vinkkasi, että osta. Sinullahan oli sitten ihan mieletön taustatuki siellä takana.

Kyösti Eskola: Kyllä, ja sehän on tämän kaiken kokonaisuudessaan mahdollistanut, että tämä prosessi on edes lähtenyt liikkeelle. Totta kai se, että on isä ja äiti siellä taustalla, jotka kannustavat ja ylipäätään tyrkyttää, että lähdehän poika Kärsämäelle. Mutta myös se, että kotopuolessa oli konekalustoa, konekantaa ja osaamista ja intoa lähteä laajentamaan reviiriä Kärsämäelle.

Arto Kopola: Monet asiat pitää kohdata hyvin yhteen, silloin se kauppa pystyy vasta onnistumaan. Tässä oli se hyvä puoli, että meillä ei ollut maatalouskoneita ollenkaan ja Kyöstin isä kertoi, että heillä on kaksinkertainen konekanta siihen peltomäärään nähden, mitä heillä on. Heillä on robottitila kuten meilläkin, on pihatot ja se osaaminen. Huomasin kun pankinjohtaja tuli meillä käymään, että mulla jäi sellainen viesti, että hän testasi tavallaan, että onko ostajilla tiedossa, mitä he ovat alkamassa tekemään ja minkä kokoluokan tilaa he ovat ostamassa. Mielessäni nostin peukkua, kun hän vastasi niihin kysymyksiin, että taloudelliset asiat vaikuttavat eikä se, kuinka hienoa on. Tietenkin paikkojen kuntokin on tärkeä.

Kyösti Eskola: Jokaisessa yrityksessä on työtä – toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Minulle jäi tilakaupan yhteydessä työntekijät, jotka edesauttoivat sitä aivan älyttömästi. Siellä oli jotkut muut, jotka oli ollut siellä vuosia ja minä tulin sinne vain yks kaks sisään. Se oli enemmänkin sitä, että minä sain kysellä vähän niiltä, että miten tämä menee. Siitä lähdettiin rakentamaan minun näköistäni kaavaa. Työnmäärällisesti olen pärjännyt hyvin.

Arto Kopola: Sanotaan näin, että elän unelmiani todeksi, sehän on se vanha fraasi. Vaimon kanssa olemme harrastaneet, kun tilaa pyöritettiin niin paljon kuntourheilua, joten siinä ollaan tiukasti kiinni edelleen. Siinähän kävi sillä tavalla, että olen yrittäjä edelleenkin, mulla on sijoitusyhtiö tänä päivänä. Siinä on sama LY-tunnus, kun Maitovalkamo-osakeyhtiössä. Se on vain muuttanut muotoaan. Kyllä sitä täytyy nyt varjella elämäntyötä ja yrittää ainakin inflaation ylitse.

Tuula Kokko: No Kyösti, osakeyhtiössähän ollaan toimitusjohtajia, niin oletko sinä toimitusjohtaja vai maatalousyrittäjä?

Kyösti Eskola: Sekä että. Minun mielestäni molemmat on ihan oikein sanottu, mutta totta kai sitä on myös toimitusjohtaja. Mutta myös se maatalousyrittäjä, joka vastaa siitä ihan fyysisesti.

Arto Kopola: Kun käy useasti Hilkan kanssa Kyöstillä, niin Kyöstilä kyllä on yrittäjäpersoona. Sen näki heti, ja sen näkee tänäkin päivänä. Se on hyvä piirre nuorella miehellä. Siihen synnytään, kaikille ei tule sitä johtajapersoonaa. Se on lahja sekin.

Tuula Kokko: Oliko teillä tässä prosessissa jotain kynnyskysymyksiä, joita jouduitte enemmän pohtimaan, mikä olisi saattanut kaataa tämän kaupanteon?

Arto Kopola: Meidän osaltamme oli sillä tavalla, että me oli valmisteltu tätä asiaa jo niin pitkälle, että siinä ei ollut mitään kynnyksiä asian suhteen. Rohkaisen ja samalla ihmettelen, että mikä se maatilayrityksellä on, etteikö voisi ulkopuoliselle myydä.

Tuula Kokko: Toki te jouduitte luopumaan teidän kodistanne myös.

Arto Kopola: Joo, kyllähän siinä joutuu asioissa palaamaan oikein juurilleen. Sehän on kuitenkin niin, ettei siinä myydä kuin puuta, betonia ja maata. Tietyssä vaiheessa pitää romantiikka siirtää sivuun ja katsoa tosiasioita silmiin, kun tehdään kuitenkin miljoonakauppaa. Se syy miksi me halusimme Hilkan kanssa tästä luopua oli, koska tiettyjä investointeja oli edessä. 22-vuotias mies on oikeutetumpi tekemään niitä investointeja, kun 60-vuotias.

Kyösti Eskola: Palatakseni vielä kysymykseen, että oliko suuria ponnisteluita tai muuta, niin tuohon on aika hankala vastata. Minun mielestäni siinä ei ainakaan suuria ponnisteluita ollut. Totta kai siinä on asioiden selvittämistä ja ostajan rahoituksien varmistelua, se vie oman aikansa. Mutta sitten taas tullaan siihen, että itsekin yllätyin, kun -18 jouluna ensimmäisen kerran, kun oltiin asiasta yhteydessä niin aika lailla puoli vuotta ensimmäisen tapaamisen jälkeen oli kauppakirjat kirjoitettu. Kaupantekoprosessi kesti noin muutaman kuukauden, se oli todella jouheva. Kaupantekoprosessia ei mielestäni kannata pelätä, että se voisi vuosia. Arto sanoi, että hän on valmistellut tätä vuosia, ja sekään ei välttämättä huono asia ole, mutta se voi mennä myös kuukausissa.

Arto Kopola: Tähän voi lisätä sen, että kaupankäyntiä helpotti Kyöstin halu ja tahtotila ostaa tila, ja minulla ja Hilkalla oli tahtotila myydä sopivalle ostajalle. Me lähdimme siitä, että lillukanvarsiin ei takerruta. Niin kuin siinä lopulta kävikin, että oltiin hyvin pyöreitä niissä hienosäädöissä.

Kyösti Eskola: Kyllä, ja kun puhutaan kuitenkin miljoonaluokan kaupasta, niin ei siinä saa enää ykköstonneihin enää tarrautua. Ne ei saa kaataa kauppaa enää siinä vaiheessa. Silloin keskustellaan, ei tapella. Puhutaan asiat puhki ja hoidetaan homma maaliin. Ei saa takertua lillukanvarsiin.

Arto Kopola: Ja vielä lisäyksenä, että me Hilkan kanssa oltiin myymässä elämäntyötämme ja Kyösti oli ostamassa itselleen elämäntyötä. Osti samalla kodin ja työpaikan itselleen.

Tuula Kokko: Arto, nyt jälkeenpäin kateltuna, näetkö että siinä luopumisprosessissa olisi jotain, mihin kannattaa kiinnittää huomiota?

Arto Kopola: Siinä vaiheessa, kun olimme tehneet lopullisen päätöksen ja yritykselle katseltiin jatkajaa, niin kyllähän sitä silloin syvissä vesissä kuljetaan. Kyllä se ihminen, kun on intohimolla ollut siinä yrityksessä molemmin käsin mukana, ja antanut enemmän kuin kaikkensa, niin totta kai sitä silloin miettii syvällisesti yön pimeinä ja hiljaisina hetkinä, että miten tämä elämä minua vie. Niin tuli itselläkin mietiskeltyä. Silloin tuntui, että se olisi isompi prosessi, mikä se todellisuudessa olikaan. Olen ollut paljon tekemisissä toisen alan yrittäjien kanssa ja monelta olen kuullut, että tukihenkilöverkko olisi erittäin tärkeä jossakin tapauksessa.

Tuula Kokko: Ja sinäkin olet osannut järjestää itsellesi vapaa-ajan harrastuksia, että et jäänyt tyhjän päälle.

Arto Kopola: Se olikin iso turva, ja sen takia me Nivalaan muutettiinkin, kun siellä on hyvät harrastusmahdollisuudet. Me ajattelimme, että tehdään välilasku Nivalaan ja katsotaan sitten, mihin tämä elämä meitä heittelee. Moni yrittäjä on tuolla jälkeenpäin kun kohdataan, niin ovat sanoneet, että kyllä sen aina yrityksen myy, mutta miten pää kestää. Tämä on ollut aivan normaali kysymys minulle. Se varmasti helpottaa paljon, jos siinä on joku toinen yrittäjä, jonka kanssa saa keskustella asiasta, että ei paisu liian isoksi se asia. Mutta tässä meidän tapauksessa olimme tietysti valmistautuneet asiaan jo pitkään, niin sanotaan nyt, että se asia meni kyllä todella helposti.

Kyösti Eskola: Se on suuri rikkaus myös itselle, vaikka yhtiössä onkin omat vanhemmat mukana ja he toimivat Nivalassa ja minä Kärsämäellä, niin he antavat minulle täysin vapaat kädet toimia. He eivät jarruttele, vaan antavat mahdollisuuden, että ”rakenna siitä oman näköinen elämä ja yritys”. Totta kai meillä on eroavaisuus esimerkiksi samasta mullikoulusta tulevan jantterin kanssa, vaikka meillä molemmilla olisi viisi tuhatta euroa rahaa, niin totta kai minulla on siinä lähtökohtana parempi tilanne perhetaustan ja muun takia.

Arto Kopola: Ainahan se persoonassa näkyy, että onko sitä ihmistä koko aika peloteltu vai onko sitä rohkaistu. Mehän jokainen ollaan tietty tuote. Miten me on kasvettu, ja mikä meidän henkinen voimavaramme on. Olen joskus puhunut, kun iltaa istuimme lasiterassilla, että vaikka joutuisi muovipussin kanssa lähtemään, jossa olisi kaikki tarpeellisimmat asiat, niin silti kuitenkin liiveihin olisi jäänyt elämä. Sitä ei voi toiselta viedä, niitä monia hienoja asioita.

Kyösti Eskola: Kaikki arvo ei ole maallista arvoa.

Arto Kopola: Ei. Elämä on tosi jännittävää. Nuorena poikana ajattelin, että kuinkahan jännittävä tämä elämä onkaan.

Kyösti Eskola: Minulla kyllä vähän taitaa mennä samoja jälkiä. Jotenkin sitä niin odotti normaalia maatilaelämänkaarta. Se vain naps-muuttui. Puhutaan ehkä yhdestä viikosta, milloin se päätös tuli, että nyt lähdetään. Me on pystytty olemaan ystäviä alusta loppuun asti.

Arto Kopola: Joo, eikä tämä vielä loppu ole.

Kyösti Eskola: Joo ei. Alusta loppuun asti, mä sen verran luotan siihen. Monesti on niin, että edelliseltä isännältä on nakattu lakanat pihamaalle ja ottaa kansiot, että alkakaahan laputtaa.

Arto Kopola: Minä koen sillä tavalla, että meidän keskustelumme eivät ole arkipäivän keskusteluja. Ne ovat siitä, että mikä on tulevaisuus ja miten asennoitua erilaisiin haasteisiin. Vaikka kuinka huonosti menee, niin sitä fokusta pitää laajentaa. Olen herännyt hengissä joka aamu. Vähän on keskusteltu arkipäivän ongelmista.

Kyösti Eskola: Minusta se on kuitenkin suuri vahvuus, että me voidaan puhua vaikka ilmastopolitiikasta, vaikka sekin kuuluu maatalouteen hyvin vahvasti. Mutta ei me keskustella siten, että ”Saitko Mansikin robotin, potkiiko?”.

Arto Kopola: Näistä me emme keskustele ollenkaan. Me keskustelemme aina tulevaisuudesta, miten erilaisiin haasteisiin selviytymisestä ja tällä tavalla.

Tea Flankkila: Entä ostajan näkökulmasta, tuliko sinulle jotain vaikeita hetkiä, joissa olisi kaivannut kaveria? Vaikka tuki oli taustalla mutta tuliko silti tunnetta, että jotain tarvitaan?

Kyösti Eskola: Maksupäivänä ainakin pankinjohtajaa. Ei aivan hirveästi ollut semmoinen, tietenkin se meni niin omalla painollaan tämä prosessi, kun se toimi niin luontevasti niin totta kai siinä käytettiin yhteistyökumppaneita niin laskennassa kuin muussakin suunnittelussa. Ei tule ainakaan mieleen, että olisi tullut sellaista, missä olisi tarvinnut jotain lisää.

Tea Flankkila: Sidosryhmien tuki taustalla oli vahvaa, että yksin näitä asioita ei missään vaiheessa tarvinnut prosessoida kuitenkaan?

Kyösti Eskola: Jotenkin se tuntui, että se meni niin kevyesti.

Arto Kopola: Tämä on muuten juuri näin. Lähtökohtahan on, että ostajalla on selvä fokus, että hän haluaa tilan osaa ja hän ostaa itselleen tulevaisuutta. Totta kai siellä on sellaisia asioita, mitä et voi tiedostaa sillä ostohetkellä, kun halu ja tahtotila on vahva. Kyöstihän on persoonana kuin minun oma poikani, niin kuin olen sanonutkin. Meidän on ollut niin helppo Kyöstin kanssa keskustella näistä asioista ja niin kuin sanoitkin, että ei saa olla sellaista asiaa, etteikö sitä uskalla kertoa. Tavallaan se kauppa tyrehtyisi tiettyyn asiaan. Kyllä pitää uskaltaa kysyä ja pitää uskaltaa vastata.

Kyösti Eskola: Me kun kummiskin puhutaan toisen menneisyydestä ja toisen tulevaisuudesta, niin helpompi sitä menneisyyttä on myydä ja tulevaisuutta ostaa, kun se on aukotonta.

Arto Kopola: Joo, minulla ainakin jäi kaupanteon yhteydessä sellainen mielikuva, että asiat oli selvitelty läpi ja olettaisin, että rahoittajakin sen aistii, jos siellä on sellaisia osa-alueita, mistä ei ole selvä tämä juttu.

Kyösti Eskola: Puuttuu semmoinen tietty varmuus.

Arto Kopola: Joo, kyllähän tämän päivän rahoittajat ovat tietynlaisia psykologeja. Niillä jos kellä on taustaa siitä, onko tällä edellytyksiä onnistua. Vaikka kaupalla olisi edellytyksiä onnistua, mutta onko se jatko, että pystyy velvoitteistaan huolehtimaan.

Tuula Kokko: Eli yhdeksi tärkeäksi tukipilariksi sanot kyllä nyt myyjän.

Kyösti Eskola: Onhan se päivänselvää, että silloin, kuin sinulla alkaa joku asia askarruttamaan, niin voit ottaa puhelimen kouraan ja soittaa että ”Hei Arto, miten näät tämän?”. Se, että voi luottaa siihen, että mitä se sanoo. Pelataan avoimilla korteilla. Myös myyjä voi kertoa tietoja ja taitoja ja vahvuuksia sieltä, kun tietää ne kaikista parhaiten. Kunhan ne vain osaa ottaa vastaan ja uskaltaa luottaa niihin.

Tuula Kokko: Kiitoksia kun lähditte mukaan keskustelemaan näin avoimesti tästä luopuja-ostaja näkökulmasta. Kyösti Eskola, saako sinulle soittaa, jos jollakin on tällaisia ajatuksia ostotilanteista?

Kyösti Eskola: Kiitos minunkin puolestani. Voi ja saa ottaa yhteyttä, jos on kysymyksiä ostajan näkökulmasta.

Tuula Kokko: Ja kiitoksia Arto Kopola, sama kysymys, saako sinulle soitella, jos tulee tämmöisiä kysymyksiä?

Arto Kopola: Minä kiitän myös, tämä on ollut mukava hetki rupatella. Totta kai minulle saa soittaa. Nämä viimeiset kolme vuotta on aika moni viljelijä sanonut, että jos heillä olisi rohkeutta ja mahdollisuutta, niin he tekisivät saman toimenpiteen. Itse ovat tunnustaneet, että rohkeus puuttuu.

Tea Flankkila: Kiitoksia meidän kuulijoillemme, nähdään ja palataan seuraavissa podcasteissa ja webinaareissa.